Blogit

Mad Maxin nousuvesi ja laskuvesi

Urheilu on ainaista aaltoliiketta ja paras mittari kulloiseenkin nousu- ja laskuveteen, urheilun kuunkiertoon on yleisömäärät. Myös me todistimme tämän Futsal Mad Maxissa. Joukkue nousi kaveriporukalla vuosi ja sarjaporras vauhdilla III-divisiioonasta liigaan ja futsalbuumi Valkeakoskella nousi samaa tahtia joukkueen kanssa. Oli nousuveden aika. Kaikki kannot, joita kaskessa oli matkan varrella, selätettiin ja nousuvesi vei ne mukanaan.

Heti toisella liiga-kaudella tärppäsi, kun joukkue pääsi juhlistamaan ensimmäistä ja toistaiseksi ainoata liigamestaruuttaan. Vesi oli korkeimmillaan ja katsomot pullistelivat valkeakoskelaisista futsal-faneista. Jo tässä vaiheessa kuun painovoiman vaikutus laskuveteen oli kuitenkin alkanut. Kaksi seuraavaa kautta meni vielä kuun asennosta riippumatta suhteellisen hyvin ja joukkue pääsi juhlistamaan Suomen cup-mestaruutta, vaikka trendi liigassa olikin jo kääntynyt laskuun osin pelaajien "ukkoontumisen", osin ehkä muiden syiden vaikutuksesta. Pelasimme kaksi kautta liigaa sijoittumalla kumpaisenakin kuudenneksi ja yleisömäärät kärsivät inflaatiota samaa tahtia joukkueen menestyksen kanssa.

Viimeisin kausi päättyi samalla sekä ”murheellisesti”, että riemukkaasti, koska joukkue taisteli pitkään sarjapaikastaan, mutta säilytti sen kuitenkin ja sijoittui lopulta kahdeksanneksi, ehkä kaikkien aikojen tasaisimmassa Futsal-liigassa. Tekemisen riemu oli kadoksissa niin pelaajilta, taustoilta, kuin koko organisaatioltakin. Yleisöä ei kiinnostanut saapua seuraamaan joukkueen edesottamuksia, koska laskuvesi huuhtoi yleisön joukkueen menestymättömyyden myötä. Yleisö on niin viisas ja herkkä mittari, että se äänestää jaloillaan, jos homma kentällä, tai kentän ulkopuolella ei toimi. Meillä homma toimi ja pyytetöntä työtä tehtiin. Pelaajat antoivat aina parhaansa, valmentajakaksikko Tomi Eerola-Juha Nikkinen antoivat kaikkensa päivästä toiseen ja välillä öisinkin laatiessaan uusia juonia, komento ja huolto toimi pyyteettömästi, mutta kuun asento taisi sittenkin olla meidän kannaltamme väärä.

Onko kuun asento nyt Mad Maxissa muuttunut ja laskuvesi on kääntymässä nousuun? Uskon näin, ja ennenkaikkea me uskomme näin. Peiliin on katsottu, virheet on myönnetty ja toivottavasti niistä on opittu. Tekemisen riemu on löytynyt ja seura voi ehkä paremmin kuin koskaan. Kuuta tutkitaan, kuun asentoon pyritään vaikuttamaan ja kuun vaikutuksia ennakoidaan. Pyrimme toimimaan, kuten maan ja kuun yhteistyön kuuluukin ja kuun asentoa muuttamaan on saatu ammattitaitoinen ja intohimoinen valmennusjohto, kun Jouni Pihlaja, seka Pasi Alatörmä ottivat haasteellisen tehtävän vastaan ja tuovat toivottavasti uuden nousuveden tullessaan, niin meille, kuin ennenkaikkea Teille, hyvä yleisö. Haastellisen tehtävästä tekee se, että kaikki joukkueet Liigassa tekevät tällä hetkellä sukupolvenvaihdosta. Tämä tosiasia vain on edessä meilläkin, ennemmin tai myöhemmin ja se on vaan pakko myöntää. Vaikka kaverit ympärillä vaihtuu, ikääntyy ja harmaantuu, niin jokainen, joka on joskus joukkueeseen kuulunut tietää, että Mad Max on jotain ainutlaatuista. Kuten Malcolm Muggeridge sanoi, Älä koskaan unohda sitä, että vain kuolleet kalat uivat virran mukana. Nämä sanat mielessämme mekään emme kulje virran mukana, vaan uimme kohti nousuvettä. Jos ei se tule tänään, se tulee huomenna ja Matti Nykästä, ”Puppe” Saarista, sekä ”Tuoppi” Kuusikkoa siteeratakseni: jos joku asia on varma, niin se on aivan varma, että jossain vaiheessa kuunkierto muuttuu ja Mad Maxissa nähdään uusi nousuvesi.

Ville Mustanoja

Puheenjohtaja