Futsal Mad Max on perustettu keväällä 2001, kun viisi aktiivista jalkapalloilijaa kokoontui maaliskuisena iltapäivänä ja päättivät perustaa futsalseuran. Seura rekisteröitiin yhdistysrekisteriin ja samalla liityttiin Suomen Palloliiton jäsenseuraksi, Tampereen piirin alaisuuteen.
Seura pyrkii kaikella mahdollisella tavalla edistämään futsalin asemaa omassa kaupungissa kuten myös muualla maassa. Seura on jokaisena vuonna järjestänyt myös jonkun hyväntekeväisyys tempauksen ja lahjoittanut sen tuoton Valkeakoskelaisen jalkapalloilun ja futsalin edistämiseen, valiten vuosittain eri avustuskohteen. Tähän mennessä on lahjoitettu Valkeakosken Nappulaliigalle lahjashekki, Valkeakosken Kaupungille jalkapallomaalit sekä Valkeakosken koulutoimelle 16 kpl futsalpalloja jaettaviksi Valkeakosken kouluihin.
Seuralle asetettiin aikoinaan tavoitteeksi pelata SM-liigaa viimeistään vuonna 2006, joka toteutui 2 vuotta aiemmin, vuonna 2004. Ensimmäinen Liigakausi päättyi yli odotusten, seuran ollessa tasaisessa liigassa 5. Tavoitteina oli myös oman junioritoiminnan alkuun saattaminen, joka sekin toteutui, vuonna 2005, kun pitkä yhteistyö Valkeakosken Nappulaliigan kanssa poiki juniorijoukkueen Mad Maxin alaisuuteen.
Seurassa on tehty pitkäjänteistä työtä ja näin on pystytty rakentamaan vahva kivijalka, jonka varaan joukkuetta on mahdollista kehittää vuosi vuodelta ammattimaisempaan suuntaan. Nyt on myös tulevaisuuden siemen kylvetty, kun pystymme kehittämään omaa junioriporrasta pikkuhiljaa kohti edustusjoukkueen vaatimuksia.