Mad Max - Ilves FS
9.12.2009 Mad Max - Ilves FS 3-5 (1-1)
Ilves oli tyly vierasjoukkue ja vei paikalliskamppailun luvuin 3-5. Ottelussa edettiin vastavetoisesti, kun alun terävällä jalalla tullut Ilves osoitti hyytymisen merkkejä viiden minuutin pelin jälkeen ja ajassa 5:05 Maxien Juhana Jyrkiäinen siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon, kun läpi ottelun mainiosti torjunut nuori Jukka Saari avasi jalalla läpi kentän ja vapautti "Juten" maalintekoon. Saari joutui kovaan paikkaan, kun "Julli" Ojanperä huilasi ensimmäistä, kahden ottelun pelikiellostaan. Jukka tarttui kuitenkin loistavasti mahdollisuuteen ja täytti "Jullin" saappaat hienosti ja koppasi kaiken, mikä oli kiinniotettavissa ja piti Maxeja pitkään ottelussa mukana hienoilla torjunnoillaan. Ensimmäisen puoliskon loppua kohti ote siirtyi pikku hiljaa vierasjoukkueelle ja kymmenkunta minuuttia tasoitusmaali roikkui ilmassa, kunnes Jani Nyblom hiljensi kotikatsomon Janne Mertasen syötöstä ja pysäytti Apian kellot aikaan 19:53. Tilannetta edelsi Tero Niemisen kyseenalainen töytäysy Jukka Saarta kohden, mutta vihellykseen saakka pelataan ja tällä kertaa pilli soi maalin merkiksi.
Toisen puoliskon alkajaisiksi, ajassa 22:38 "Paksi" Pakola lämmitteli kotiyleisöä hienon kuvion päätteeksi, jossa Timo Kopola odotti maltilla Paksin nousua ja tarjoili hienon maalipaikan. Kauan ei Max-lauma ehtinyt osumasta nautiskella, sillä vain 12 sekunnin päästä palloa kaivettiin keskelle Max-maalista, kun Tero Nieminen niittasi pallon ohi Jukka Saaren. Tarjoilijana ajassa 22:50 syntyneessä maalissa toimi Petteri Saukonniemi. Maxin musta viisiminuuttinen sai jatkoa ajassa 24:23, kun Jere Blom purki kulman epäonnekseen keskelle ja Saukonniemen jalkaan, joka niittasi pallon ohi miesmuurin ja Jukka Saaren. Janne Mertanen katkaisi mustapaitojen selkärangan lopullisesti aikaan 27:32, kun herra tuli laidasta läpi ja siirsi pallon kotijoukkueen maalin alakulmaan.
Mustapaidat osoitti vielä heräämisen merkkejä "Lämmi" Laitisen johdolla, kun Lämmi taisteli katkon keskialueella, ajoi maalille ja niittasi pallon rysään, ohi hölmistyneen "Tuoppi" Kallioisen. J-P Torvinen kaunisteli vielä Ilveksen voittolukemat Timur Inapshban syötöstä ajassa 38:11 ja ottelu oli taputtelua vaille valmis.
Maalintekijät:
| Juhana Jyrkiäinen | Jukka Saari | 5:05 | 1-0 | |
| Jani Nyblom | Janne Mertanen | 19:53 | 1-1 | |
| Joni Pakola | Timo Kopola | 22:38 | 2-1 | |
| Tero Nieminen | Petteri Saukonniemi | 22:50 | 2-2 | |
| Petteri Saukonniemi | 24:23 | 2-3 | ||
| Janne Mertanen | 27:32 | 2-4 | ||
| Jaakko Laitinen | 35:23 | 3-4 | ||
| J-P Torvinen | Timur Inapshba | 38:11 | 3-5 |
Palkitut:
Kotijoukkueen paras: Juhana Jyrkiäinen
Vierasjoukkueen paras: Jani Nyblom
| Veikkauksen mitalit | |
| Kulta | Jani Nyblom |
| Hopea | Tuomas Kallioinen |
| Pronssi | Juhana Jyrkiäinen |
Yleisö: 150