Mitalisarja alkaa

5.1.2005

Mitalisarjan pelit alkavat Loppiaisena
Mitalisarjan pelit alkavat Loppiaisena

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu runkosarjan voittaja Ruutupaidat Vaasasta

Joukkueiden kohtaaminen runkosarjassa päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen lopulta Ruutupaitojen 8-6 voittoon Vaasassa. Nyt lähtökohdat ovat toiset, kun Mad Max on kasvattanut kokemustaan liigassa jo 11 ottelun verran. Vastustajan vaarallinen hyökkäyspeli tiedetään ja sen kapellimestareina toimivat Rami Louke sekä Tom Svarvar, jotka ovat korkealla myös liigan pistetilastossa. Fyysisesti vahvassa joukkueessa on myös paljon taitoa ja se onkin noussut yhdeksi mestarisuosikiksi kauden aikana. Vaasassa kuitenkin nähtiin, että Mad Max pystyy taistelemaan tasavertaisesti ja pystyi myös luomaan useita maalitilanteita.

Loppukauden huimalla kirillä Mad Max näytti oman potentiaalinsa ja se omaa kaikki mahdollisuudet jopa mitaliin. Mitaliin tarvitaan kuitenkin paljon onnistumisia ja onneakin, mutta ennen kaikkea kovaa työtä. Joukkueen itseluottamus on korkealla ja se lähteekin luottavaisin mielin loppiaisen koitokseen.

Valmentaja Eerola muistuttaa, että näin pitkälle ei olisi päästy ilman yleisön suurta tukea ja samalla hän toivottaa kaikki tervetulleiksi kannustamaan Mad Maxia torstaiseen mitalisarjan otteluun.