Max-junnuilla ja nuorisolla pisterikas viikonloppu!

18.12.2006

Edustuksen kompastellessa, pelaa juniorit ja tuore reservinuoriso hyvää kautta. Molemmat joukkueet voittivat kahdesti viikonloppuna.

Edustuksen kompastellessa, pelaa juniorit ja tuore reservinuoriso eli Max II hyvää kautta. Molemmat joukkueet voittivat kahdesti viikonloppuna.

D-12 pojat mittelivät lauantaina Ylöjärvellä. Maxit ottivat otteluista komeat voitot, kun Ilves-Kissat kaatuivat lukemin 9-1 ja FC Kangasala 5-0. Junioreiden otteluista lisäraporttia myöhemmin.

Tampereen piirin nelosta pelaava nuorekas Mad Max II jatkaa lohkossaan edelleen puhtaalla pelillä. Tällä kertaa kokoonpanossa nähtiin myös vanhempaa kalustoa.

Raportti otteluista:

      

"Elo" avasi tehokkaasti, liian monella asenne kateissa

Mad Max II - AC Kukko  6-2
AC A-Stars - Mad Max II  1-5

Sunabacka/Jokela-kaksikon korvaajiksi hankitut Tomi Eerola ja Marko "Elo" Määttänen onnistuivat ensimmäisissä peleissään varsin mukiin menevästi. Eerola toi rauhallisuutta pelinrakenteluun ja maalien tekijänä tunnettu Määttänen onnistui hänelle kaavaillussa roolissa. Kokonaisuutena joukkueen esitys Pirkkahallissa oli vaisu.

Vastustajat olivat vajaamiehisinä liikkeellä, mutta Mad Max ei onnistunut tuota juurikaan käyttämään hyväkseen. Pallo liikkui tahmeasti ja maalitilanteita ei luotu suunnitellusti.

AC Kukkoa vastaan oranssipaidat saivat pelattua palloa maalin eteen tuon tuosta. Vastustajan isokokoinen maalivahti peitti kuitenkin laukaukset mainiosti. Vain Janne Rantin onnistui ohittaa kassari ensimmäisellä puoliajalla. Maali syntyi Tomi Eerolan antamasta kulmapotkusta.

Toinen puoliaika pelailtiin sopuisasti Max Maxin maalatessa viidesti ja Kukon kahdesti. Marko Määttänen ja Rantti olivat kahdella maalillaan näkyvästi esillä. Kotijoukkueen paras pelaaja löytyi kuitenkin puolustuksesta, sillä Anssi Lamminpää oli ainoita oikealla asenteella liikkeellä olleita äijiä. Myös vaihdosta kehiin tullut Juuso Kauppinen onnistui hyvin.

Toinen peli kulki edellisen käsikirjoitusta mukaillen. Alku oli vaikeaa. Riku Raikko teki puoliajan ainokaisen Marko Määttäsen esityöstä. Puoliajalla valmentaja muutti kokoonpanoa kovalla kädellä saadakseen ryhtiä pelaamiseen.

AC A-Stars tasoitti kuitenkin pelin 25. minuutilla. Mad Maxin onneksi Marko Määttänen vei vieraat johtoon jo vajaa minuutti tasoituksesta. Syöttö oli Matti Nummisen mainio oivallus. Sitten olikin vuorossa päivän komein maali.

Erikoistilanteiden Lennon-McCartney eli Eerola-Määttänen teki niin uskomattoman vaparikuvion, että toimittaja ei sitä ymmärtänyt pelin jälkeen, vaikka Eerola sen paperille piirsikin. Eerola sen kuitenkin passasi ja Määttänen ohjasi pallon pussiin. Mutta ei tässä vielä kaikki...

Juuso Kauppinen ei jäänyt pekkaa pahemmaksi: pehmeä jalkapohjahaltuunotto puolustajan editse ja kuula alanurkkaan. Neljännen maalin jälkeen oranssipaidat hengittivät vinkumatta. Mika Pullinen sai kunnian viimeistellä ottelun loppunumerot viisi minuuttia ennen loppuvihellystä.

Kahdesta voitosta huolimatta Mad Max pelasi liian hajuttomasti ja mauttomasti. Joulutauko tullee hyvään aikaan. Seuraavan kerran pelataan lauantaina 7.1. Orivedellä