Kaarle kampesi tasapeliin.

18.12.2006

Kokkolalaiset edelleen niskanpäällä keskinäisissä kohtaamisissa. Sunnuntaina pisteet jaettiin lukemin 3-3.

Sunnuntaina Valkeakoskelle saapui TP-Kaarle. Kokkolalaiset voittivat edellisen kohtaamisen viikkoa aiemmin kotihallissaan 6-1. Lauantaina Kaarle vieraili Sääksjärvellä surullisin seurauksin, Loiskeen voittaessa 7-3. Maxeilla oli siis sunnuntaina paikka lyödä lyötyä, revanssihengessä, mutta toisin kävi. Kaarle oli ryhdistäytynyt yön aikana ja pisteet jaetiin.

Ottelu alkoi Mad Maxin osalta murheellisesti, kun yhteentörmäyksessä kokkolalaisvahdin kanssa Joni Niskavaara väänsi nilkkansa ja joutui sivuun. Tästä Maxit eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan kenttiä hieman muokattiin ja taas mentiin. Lukuisien hukattujen maalipaikkojen jälkeen Harri Mikkola onnistui viimein. Tästä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun veljeksistä Sebastian Björkstrand karvasi pallon Max-puolustuksen kontatessa ja hassutti tyhjiin. Jarno Mattila kuitenkin iski välittömästi, Eero Kuusikon passatessa maalille. Tauolle siirryttiin lukemissa 2-1. Pukukopin puheenaiheeksi nousi tauolla väistämättä viimeistely. Kotijoukkue tarvitsi kahta maalia varten yli tusinan tekopaikkoja.

Toisella puoliajalla Jari-Pekka Mäkelä vei Maxit jo 3-1 lukemiin, mutta tolppia lähemmäksi ei enää päästy. Kaarlen valmentaja Raine Valli käytti taktiset korttinsa oikein ja otti aikalisän kahdeksan minuuttia ennen loppua. Tämän jälkeen Max-maalia kohti vyöryi viisi pelimiestä. Kaarlen kavennus 3-2 tuli varsin nopeasti. Tämä oli vierailijoiden kannalta varmasti mielekäs asia, sillä aikaa tasoituksen tekemiseen jäi vielä seitsemisen minuuttia. Vielä, kun kotijoukkue hätäili jokaisen saamansa pallon hetkessä kokkolalaisille, olivat minuutit pitkiä. Hyvin pelannut maalivahti Mikko Imeläinen joutui viimein antautumaan, kun pelikelloon jäi aikaa vajaa minuutti. Asialla kuka muukaan, kuin Sebastian Björkstrand ja syöttäjänä kavennuksen tehnyt velipoika Kåre. - Harmittaa niin pirusti, jupisi valmentaja Eerola ottelun jälkeen. - Olisi pitänyt pystyä pitämään palloa enemmän ottelun lopussa ja kuluttamaan aikaa pois, mutta hätäily oli hirveää, apuri Nikkinen lisäili. - Niin, jos ton tason miehien antaa  paukutella palloa maalille kymmenisen minuuttia, kyllä joku uppoo. Ei vaan meillä. Alussa olisi pitänyt ratkaista, Eerola jakoi kommenttejaan.

Mad Max jatkaa 29.12. Cupin ottelulla FC Seinäjokea vastaan vieraissa. Liiga jatkuu Maxien osalta loppiaisena 6.1. Turussa, kun isäntänä on TPK.