Mad Maxien Liiga-kausi pyörähtää käyntiin tuplaviikonlopulla

19.10.2009

Kausiavaus pelataan Jyväskylässä liiganousija-KaDyn vieraana ja sunnuntain kotiottelussa Apialla Mad Max isännöi Ruutupaitoja Vaasasta.

Mad Max on harjoitellut ahkerasti heinäkuusta saakka, ja harjoituskausi on mennyt ilman suurempia ongelmia tai loukkaantumisia. Yhdeksässä harjoitusottelussa Mad Max on hakenut kuusi voittoa (Ilves ja TPK molemmat kahdesti sekä Ykkösessä pelaavat WFT ja ACE kerran) ja kolmesti poistunut tappion kärsineenä kovakuntoisia FC Johtajia, venäläistä Mytischiä ja GFT:tä vastaan kentältä. Futsal Cup:n kolmannella kierroksella kaatui viikko sitten torstaina jyväskyläläinen US Skädäm.

Liigakausi käynnistyy myös jyväskyläläisiä vastaan kun Mad Max matkaa nousijajoukkue-KaDyn vieraaksi. Kampuksen Dynamo pelaa samalla historian ensimmäisen Liiga-ottelunsa, joten vertailupohjaa joukkueiden välisistä kohtaamisista Liigassa ei löydy. KaDy nousi Futsal-Liigaan viime kaudella vakuuttavasti. Ykkösessä se hävisi 16:sta pelaamasta ottelustaan vain kaksi ja hoiti nousukarsinnat edeten voitosta voittoon. KaDyä ei voi siis aliarvioida. Keskiviikkona KaDy vieraili Pirkanmaalla kun se haki Cup-voiton PJK:sta. Mad Max:n päävalmentaja Jouni Pihlajalalla on käytössään Liiga-avaukseen koko pelaaja-arsenaali, sillä loukkaantumisia tai muita poissaoloja ei ole.

- Veikkaan, että KaDy tulee olemaan Liigan mustahevonen tällä kaudella. Seurassa on tehty hyvää työtä ja joukkueen materiaali on varmasti liigakelpoinen. Joukkueeseen liittyneet Aki Miettinen (VALO) ja Tomi Lahtinen (Loiske) tuovat joukkueeseen tarvittavaa liigakokemusta. Meillä on edessä lauantaina todella hikinen urakka ja joudumme tekemään 40 minuuttia töitä pisteiden eteen. Onneksi tiedämme vastustajan vaarallisuuden etukäteen, Pihlaja kertoo.

Sunnuntaina Mad Max:n vieraaksi saapuu kokenut Liiga-joukkue Ruutupaidat Vaasasta. Fyysisen pelin taitava Ruutupaidat ei totuttuun tapaan harjoituskaudella ole paljon otteluita pelannut, mutta se ei ole aiemmillakaan kausilla estänyt vaasalaisia pelaamasta vahvaa kautta. Edelliskaudella RP jäi täpärästi ulos mitalipeleistä PoPan yllättäessä GFT:n viimeisellä kierroksella. Ruutupaidat pelaa myös viikonloppuna kaksi ottelua, kun lauantaina vaasalaisten kausi käynnistyy Sääksjärven Loisketta vastaan.

Lauantain ottelut antavat viitteitä siitä, millaisessa vireessä joukkueet kohtaavat sunnuntaina klo 19.00 Apian liikuntahallilla. Mad Max ja Ruutupaidat ovat kohdanneet historian saatossa Liigassa yhdeksän kertaa, joista Mad Max on voittanut kolme ja Ruutupaidat kuusi ottelua. Apialla ottelut neljästä ottelusta molemmilla on kaksi voittoa. Viime kaudella joukkueet poistuivat kohtaamisistaan kotivoittajina. Apialla Mad Max voitti luvuin 5-3 ja Vaasassa RP voitti niukasti 7-6. Pihlaja ei odota myöskään ensimmäisestä kotiottelusta helppoa.

- Vaikka olemme harjoitelleet hyvin ja huolellisesti, niin silti meillä on vielä paljon iltapuhdetta Apialla edessä. Olemme menneet hyvin eteenpäin, mutta ketjupelaaminen on vielä alkuaskelilla. Ruutupaidat on aina vaikea ja kettumainen vastustaja. Tuiskun Lexan miehet ovat kaikki kokeneita kavereita, jotka osaavat pelata omilla vahvuuksillaan. Historian tilastojen mukaan olemme kuulemma altavastaajia, mutta se sopii meille hyvin. Haastajan rooli istuu Maxeille mainiosti. Tulevalla kaudella pyrimme oppimaan mahdollisimman paljon ja tekemään parhaamme. Keväällä näemme, minne se sitten riittää. Toivottavasti mahdollisimman korkealle, sillä play-offseissa pelaaminen kyllä kiinnostaa meitä. Emme kuitenkaan ota tästä mitään paineita, Pihlaja päättää.

La 24.10.2009 KaDy – Mad Max klo 15.00, Huhtaharju

Su 25.10.2009 Mad Max – Ruutupaidat klo 19.00, Apian liikuntahalli

.