TPK-Mad Max 7-3 (5-1)

19.2.2011

TPK:n tehokas alku myrkkyä Maxille. Koskilaiset syttyivät vasta toiselle puoliajalle.

Mad Maxin edustusjoukkue päätti liigakautensa lauantaina Turussa, TPKn vieraana. Lähtökohdat otteluun olivat koskilaisittain vaisut, sillä ottelun merkityksettömyys ja sairastumiset veivät parhaan terän. TPK sen sijaan taisteli viimeisestä pudotuspelipaikasta ja oli valmistautunut otteluun huolellisesti. Jo ottelun toisessa vaihdossa kotijoukkue karkasi kahden maalin johtolukemiin. Mad Maxin parhaana palkittu Vesa Pajula kavensi taukolukemat 5-1 erän loppupuolella. Ottelun erikoisuutena oli maajoukkuemaalivahti Juha Ojanperän esiintyminen pelaavassa kentällisessä. Maxien maalinsuulla esiintyi edellisen ottelun tapaan nuori Jukka Saari. TPK maalasi ottelussa varmasti ja kolisteli monesti myös maalipuita. Maxien toisesta osumasta vastasi Marko Loijas, kun Veli Helpiö hassutti turkulaisia passaten pallon maalille. Päätösnumerot 7-3 Helpiö viimeisteli Pajulan syötöstä summerin soidessa.

 

TPK – Mad Max 7-3 (5-1)

2.03 Weldson Juvenal (Tuomas Vainio) 1-0, 2.45 Miika Puputti (Christian Maja) 2-0, 5.06 Petteri Pitkänen (Matti Heimo) 3-0, 12.40 Pitkänen (Kai Lempinen) 4-0, 13.28 Vainio (Maja) 5-0, 15.51 Vesa Pajula 5-1, 25.28 Pitkänen (Heimo) 6-1, 32.14 Marko Loijas (Veli Helpiö) 6-2, 33.55 Puputti (Heimo) 7-2, 40.00 Helpiö (Pajula) 7-3.

Yleisöä:  125.

Parhaat pelaajat

Koti: Petteri Pitkänen.

Vieras: Vesa Pajula.

Kulta: Petteri Pitkänen, TPK.

Hopea: Matti Heimo, TPK.

Pronssi: Weldson Juvenal, TPK.