Ennakko Mad Max – KylVe

7.11.2012

Isänpäivänä 11.11. pelataan E-Pirkanmaan derby, kun Mad Max kohtaa paikallisvastustaja KylVen.

Orastavan voittoputkensa rökäletappioon/takakautta tähystykseen katkaisseen Max-lauman on tarkoitus palata voittojen tielle sarjanousijan kustannuksella. Viime sunnuntaisen Tervareiden säveltämän, sanoittaman ja sovittaman nöyryytyksen jälkeen Apian parketilla nähdään takuulla ja aevan varmasti sisuuntunut kotijoukkue, jonka on parannettava peliään jokaisella osa-alueella tai pisteet matkaavat Akaaseen. Lisäväriä otteluun saattaa tuoda KylVen riveissä tällä kaudella esiintyvän Vesa Pajulan paluu entiseen kotihalliinsa. Myös vieraiden maalin suulla on Maxeissakin palloja torjunut Jukka Saari.

 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Maxit saavat jalkeille melko oivan kokoonpanon, kun poissa ovat vain lomailuaan jatkava maaliruiskauttelija Joni ”Slowhand” Niskavaara sekä Mika Jussila.

 

Apialla nähdään kovasti odotettu paluu, kun mustanpuhuvaan satiiniin pukeutuu jälleen kaikkien koskilaisten oma homeboy Jarno ”DUCK” Mattila. Kysyttäessä miehen omia fiiliksiä ennen sunnuntaista salamavalojen säihkettä, DUCK vastaa lyhyesti: Jännittää ja pelottaa harjoittelemattomuus, mutta muuten tosi siistii hypätä askiin.

 

Ilmeisesti myös Jere ”umpivasuri” Blom on ehtimässä selättämään sitkeän keripukkinsa ja on tekemässä paluun mustapaitojen kokoonpanoon. Lukuisten yhteydenottojen jälkeen hän suostui antamaan kommentin omasta panoksestaan sunnuntaina: Pelillisesti itellä ei oo mitään annettavaa, mutta spirit is my prisoner. Loistava homma ku Jape tulee taas. Sillä on tendenssiä ratkaista pelejä yksinäänkin...koska se ei paljo palloo lainaa! Ja tekeehän se toki muillekin tilaa omalla presenssillä siä kentällä.

 

Jo viime pelissä ensimmäiset tatsinsa futsal-liigaan ottaneet Ville “Viki“ Kauppinen ja Sasha “pikku-Tsaari“ Popovitch ovat Maxien käytettävissä.

 

Max-toimitus vaati saada joukkueen kapteenilta lausunnon omista ajatuksistaan ottelun alla. Timo ”Jämäkkä” Kopola: Varmaan tulee tiukka peli. Mä tykkään kaikesta tiukasta. Siks oon käyny lenkilläkin. Juoksen ite seiskaa, mutta naapuri sen sijaan ei o käyny ku kerran kiertään kakkosen. KylVe on pelannut hyvin alkukauden. Siitä osoituksena esim. tasuri Ilvestä vastaan. Ne haluaa näyttää meille, mistä kana (kyl te tiätte). Mut me tiedetään se homma  jo. Tervarit opetti. Meidän oman pelin tarvii parantua vielä paljon. Tervareilta saadun selkäsaunan jälkeen toivottavasti joka jätkä on katsonut peiliin. Sunnuntaina kentälle juoksee vihasia koiria näyttämään parasta osaamistaan. Toivottavasti yleisö löytää Apialle!

 

Leader of the wolfpack, Alphamale ja Hornankattilan Silverback eli hopeaselkä ”Billy” Nikkinen jakoi tuntemuksiaan ennen lähestyvää Etelä-Pirkanmaan derbyä: Tää tulee oleen asennepeli, jossa ei voida nukkua samalla tavalla kuin Tervareita vastaan. Meidän on pakko löytää joukkueena pelaamisen ilo ja rohkeus, muuten tulee taas kupoliin kautta sitten niin feissiin. KylVe on kuitenkin näyttänyt taitonsa ottamalla voiton TPK: sta ja pelaaamalla tasan Ilveksen kanssa, joten mikään läpihuutojuttu meidän voitto ei tule olemaan - todellakaan. Toivottavasti saadaan halli täyteen kautta-aikain ensimmäiseen derbyyn pääsarja tasolla.

 

Ja hei suklaamousseosasto jatkuu: isänpäivän kunniaksi Valkeakosken kaupunki tarjoaa otteluun ilmaisen sisäänpääsyn ja sama koskee aikaisemmin pelattavaa futsal-kolmosen kamppailua WFT – LeKi. Näiden otteluiden välissä on kentällä mahdollisuus käydä kokeilemassa oman potkun boforia eli ”Letkiksen” lanseeraamaa fofooria (LUE: f-fooria). Kentälle tulee nimittäin nopeustutka. Lapsille on (tiettävästi) tarjolla mukavia palkintoja. ”Jämäkän” poikaa (Tuukkaa) on kielletty osallistumasta, koska silloin homma ei olisi enää fair play.

 

Apian parketilla 11.11.2012 klo. 12.30 WFT – LeKi ja 15.00 Mad Max – KylVe.

 

Tervetuloa!