Raportti Mad Max - TPK

27.1.2013

Koirat jatkoivat hyviä otteitaan nitkauttamalla tällä kertaa turkulaiset lukemin 5-1 (2-0).

Mad Max ja TPK kohtasivat Apian parketilla sunnuntai-iltapäivän ratoksi 126 katsojan seuratessa. Ottelun alku oli juuri niin tarkkaa pelaamista, kuin tässä vaiheessa kautta sopii odottaakin. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa täräyttää ottelun avausmaali. Pelikello seisahtui ensimmäisen kerran maalin merkiksi aikaan 5.53, kun kotijoukkueen Tuke Tuominen nosti pallon läheltä ylös vieraiden verkkoon Jape Mattilan vedon jälkeen. Tämän jälkeen Max sai ottelussa nimellisen hallinnan, mutta muutamista loistotonteista huolimatta lisäosumia saatiin odottaa aina jakson loppuhetkille saakka. Ajassa 19.42 Joni Niskavaara sai herkutella pallon ohi TPK- vahti Makke Laaksosen Rixa ”Lionheart” Raikon loistavasta tarjoilusta. Tilannetta edelsi Jigi Järven vahvaakin vahvempi kulmavääntö kahta vihollista vastaan. Ei se jouluinen harmaasuolattu tainnut mennä hukkaan. Myös vieraat loivat muutaman vaarallisen tekopaikan, jotka Maxit onnistuivat estämään koko joukkueen tiiviillä puolustamisella ja Känän huippukopeilla. Tauolle siirryttiin siis koirien niukassa, mutta ansaitussa 2-0 johdossa.

 Toinen jakso lähti liikkeelle edelleen tarkalla pelaamisella puolin ja toisin. Vieraat hallitsivat toisen jakson ensimmäistä kymppiminuuttista ja Maxit puolustivat johtoaan kynsin kautta sitten niin hampain. TPK sai (ehkä) ansaitsemansa kavennuksen koirien pienestä puolustuspään merkkausvirheestä. Ottelua oli pelattu 30.35, kun Känän torjunnasta seuranneen irtopallon maalin perukoille toimitti vieraiden K-P Koivunen. Max -lauma ei tästä häkeltynyt, vaan jatkoi oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Maxien tehomies tänään oli Raikon ja Leijonamielen Rixa (2+1), joka kihautti pallon pitseihin ajassa 36.16. Tilanteen alusti loistavalla esityöllä Joni Niskavaara. Tästä reilu kaksi minuuttia myöhemmin maaliputkessa ratsastava Jermu ”El Jefe” Pisto pääsi nokikkain Makke Laaksosen kanssa ja sivalsi varman kihauksen pitseihin. Tilanteen tarjoili Tommi ”Ryyydman”, ”Ryybersson” Salonen, jonka syötönkatkosta seurasi 2 vs. 1 hyökkäys. Tämäkään ei maalien makuun kotiluolassaan päässeelle hurttaporukalle riittänyt. Mad Max esitti hyökkäyspäässä näyttävän syöttökuvion, jonka päätti Rixa Raikko Mika Jussilan kauniista passista ajassa 38.59. Enempää maaleja ottelussa ei nähty ja näin Maxit katkaisivat TPK:n seitsemän ottelun pisteputken ja jatkoivat omia loistavia otteitaan. Voitolla koirat kinkesivät itsensä jälleen viivan paremmalle puolelle, kahdeksan parhaan joukkoon.

 Vieraiden päävalmentaja Tomi Tuominen tuskaili omiensa puolustusmoraalin perään ja kirosi hyökkäyspään tehottomuutta. Tuomisen mielestä ottelu oli melko samankaltainen edelliseen kohtaamiseen verrattuna.  Lainaus: “Molemmilla oli paikkansa, mutta viimeistään meidän löysä puolustaminen takasi voiton kotijoukkueelle“. Lainaus päättyy.

 Urosbeaver Kanadan koskemattomista erämaista, korpimaiseman lukuisten purojen ja pajuntäytteisten jokivarsien väsymätön ahertaja, Juha ”Billy“ Nikkinen saattoi olla varsin tyytyväinen mies ottelun jälkeen. Hän kommentoi seuraavasti: Meiltä todella kypsä esitys joukkueena ja Känältä taas ihan huippu matsi. Ollaan nyt saatu vetää muutama peli samoilla kentällisillä ja aivoitukset alkaa jätkillä oleen samalla tasolla, tai ainakin siellä päin. Totta kai tästä on varaa parantaa vielä paljon. Positiivista on vain yks reppu omiin ja viis tehtyä, vaikka tontteja oli lisäosumiinkin. Viis riitti tänään ja sillä saatiin tarvittavat kolme poäng. Positiivisen puolelle menee myös se, että meillä oli ukkoja kolmeen kentälliseen ja yhtä lukuun ottamatta kaikki kävi kentällä. Meinaan sitä, että nyt on kolme vitjaa äijiä ja kaikki tuntuu olevan valmiita pelaamaan joukkueelle. Ukot on valmiita kentälle heti, kun käsky käy. Se on joukkuepelaamista, jota minä arvostan. Negatiivistakin postia tuli parin kolhun myötä. Bluetooth-veljekset Mäkinen ja Mattila kokivat molemmat kovia ja ovat toistaiseksi sivussa alaraajavamman vuoksi. Näillä esityksillä on hyvä jatkaa puolentoista viikon päästä KylVe:n kimppuun.

 Maalivahdit olivat isossa roolissa ottelussa. Känä Heikkilä arvostettiin ottelun parhaana, ja myös vieraiden Laaksonen palkittiin pronssisella plakaatilla. Hopeisen sai Joni ”Slowhand” , ”PlusMiinus” Niskavaara.

Asetelmat eivät voisi olla jännittävämmät Maxien seuraavaan otteluun, kun rakkikoirat matkaavat runkosarjan viimeiseen vierasotteluunsa Akaan futsalistoja vastaan. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin paikka pudotuspeleissä. KylVen kotiluolasta ei varmaan latausta puutu, kun naapurit ottavat yhteen do  or die –ottelussa.

 

Stig the Ghostwriter feat. Robyn