Ennakko KylVe - Mad Max

5.2.2013

Taistelu jatkuu Toijalassa.

Mad Max suuntaa keskiviikkona runkosarjan viimeiseen vierasotteluunsa Akaan Toijalaan, kun rakkikoirat kohtaavat Kylmäkiskoiset Veikot. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Apian hornankattilassa oli totaalista KylVe:n suorittamaa koirien paksusuolen tähystystä ilman nukutusta ja kumihanskoja. Ottelu päättyi koskilaisittain rumiin 2-11 lukemiin, josta on nähty painajaisia peukku suussa jo kuukausia. Se oli suurinta kauhua sitten Godzilla-elokuvan ilmestymisen.

Ja asiaan. Pitkään kestäneen konttaamisen jälkeen Maxeilla on alla kolme perättäistä voittoa, joiden seurauksena se on noussut taistelemaan paikasta kevään pudotuspeleihin. KylVe aloitti kauden hyvin. He napsivat syyskierroksella pisteitä sieltä täältä. Leijonakissimirrin karjunta alkoi kuitenkin hiipua joulukuussa ja valveutunut organisaation johto teki kovan kaappauksen, kun Maxeissäkin kirppuja kyljestään rapsutellut ”Julli” ”Iso J” Ojanperä saatiin Akaan futsalistojen maalin suulle. Hyvin KylVelle pisteitä syyskaudella torjunut Jukka ”Curly” Saari näin ollen ajautui luukkuvahdiksi, mutta Max-toimituksen tietojen mukaan Jukan ammattimainen suhtautuminen ja kollektiivisen vastuun tunto joukkueen menestyksestä on mahdollistanut sen, että joukkuehenki ei ole rakoillut moisesta.

Maxit on tällä hetkellä sarjataulukossa kahdeksantena, pisteen KylVe:ä edellä. Tuntuu, että tätä asiaa on tullut toisteltua, mutta taas on pakkovoitto edessä – molemmille.

Näin villikoirien kautta sitten niin dingojen päävalmentaja ”Billy” Nikkinen kommentoi ottelun alla: Täähän on meille pinnojen kannalta todella tärkee matsi. Onhan tässä myös tilaisuus kasvojen pesuun. Kukaan meidän leiristä ei varmasti mielellään muistele kauden ekaa kohtaamista, mutta kylmä faktahan on se, että KylVe perseraiskas meidät Apialla todella rumasti. Keskiviikkona meidän pitää pystyä pelaamaan vähintään samalla tasolla, ku viime matsit. Asenne tarvii olla vähintään 100 %. Lisäks, meidän tarvii onnistua kentän molemmissa päissä. Omissa Känän johdolla, ja hyökkäyksessä tarvii paikkojen auetessa olla terävänä. Mä kyllä uskon meidän jätkien taitoon, haluun ja tekemiseen. Mutta mitään ei oo taaskaan tarjolla ilmaseks. Jos joku on varma, se on aevan varma. Loukkaantumisia meillä ei tällä hetkellä juurikaan ole. Jusis tosin on sivussa ja bluetooth- veljekset katotaan aina hallilla ennen matsia.

KylVe otti vakuuttavan voiton Porissa edellisessä pelissään dominoiden Jazzia koko 40 minuuttia. Maxien hyvästä kuntopuntarista huolimatta, mikään tulos ei ole tullut helposti, vaan joka pisteen eteen on jouduttu tekemään paljon töitä. Joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen valossa sekä sen tosiasian, että KylVe on ollut kotisalissaan vahva, ja vielä lisättynä muuan Julli Ojanperällä, kotijoukkue on keskiviikkona hienoinen ennakkosuosikki.

 

KylVe – Mad Max ke 6.2. klo 19

 

 

Stig the Ghostwriter