Tulevaa ohjelmaa

30.1.2015

Viikonloppuna Mad Maxille tarjoillaan parikin mahdollisuutta Futsal-Liigan sarjapisteiden saalistamiseen ja sitä myöten asemien paranteluun sarjataulukossa. Lauantaina Liikuntahallille saapuu vieraaksi GFT Espoosta. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 15. Sunnuntaina Mäxit matkustavat Turkuun paikallisen Pallokerhon vastustajaksi.

Syyskierroksella GFT voitti Mäxit kotonaan 6-3. Mad Max – TPK päättyi Mäxien voittoon jatkoajalla 4-3. Kyseisen TPK-voiton jälkeen Mad Max ei olekaan sitten liigaparketilta voittajana poistunut vaan tällä hetkellä takana on ennätysmäinen yhdeksän matsin tappioputki. Elämme toiveikkaana, josko putki katkeaisi tulevana viikonloppuna.

Futsal Cupissa Mad Max on edelleen jatkossa ja seuraava vastustaja sekä puolivälieräottelun ajankohta ovat selvillä. Ottelu Liikunnan Riemua vastaan pelataan Liikuntahallissa tiistaina 10.2. klo 19.45. Erikoisuutena mainittakoon, että Mäxit kohtaavat Riemun kahdesti kyseisellä viikolla, sillä vastaava liigakamppailu jyväskyläläisiä vastaan on heti lauantaina 14.2.