Mad Maxin B-junnut aloittavat pelikautensa treenimatsilla Leijonaa vastaan

16.10.2015

Mad Maxin B-junnut aloittavat pelikautensa harjoitusottelulla Leijona Futsalia vastaan ensi tiistaina 20.10. klo 18.45 Liikuntahallissa. Mad Max –toimitus tavoitti junnujen päävalmentajan Jarto Hyökyvaaran kertomaan mietteitään kauden alussa.

Jarto, muutama viikko treeniä takana. Miltä meno on maistunut?

”Mielestäni meno on ollut hyvä ja pojat haluavat ihan tosissaan oppia futsalin saloja. Viime vuonnahan he eivät harjoitelleet ollenkaan, joten tiedonjano on ollut hienoa huomata. Tosin kyseessä on ikäluokka, joka kyllä myös kyseenalaistaa asioita ja se on mielestäni vain hyvä asia. Mielestäni joukkue on taitotasoltaan hyvää luokkaa ja sille pohjalle on hyvä rakentaa. Meno harjoituksissa on ollut todella hyvä.”

Pojat eivät siis ole aikaisemmin juurikaan harjoitelleet futsalia vaan enemmänkin ”pelailleet”. Mihin olette harjoituksissa keskittyneet?

”Kuten edellä sanoin niin pojat eivät ole systemaattista harjoittelua futsalin parissa vielä tehneet. Olemme keskittyneet aivan perusasioihin, kuten kentällä liikkumiseen ja kenttätasapainon huomioimiseen. Liikaa ei voi vaatia vielä pojilta, mutta ollaan yritetty ajaa sisään perusasioita, jotta sitten seuraavina vuosina olisi helpompi vaikkapa murtautua edustuksen rinkiin, kun tietyt asiat on jo oppinut. Suurin asia tällä hetkellä on opettaa pojat ajattelemaan kentällä ja saada se liiallinen sooloilu pois. Nopeassa joukkuepelissä on pystyttävä noudattamaan sovittua pelisysteemiä, jotta ”pakka ei sekoa”. Hienosti ovat ottaneet vastaan ja kehitystäkin on jo huomattavissa.”

Millaisin tavoittein kauteen?

”Itse en aseta tavoitteita tuloksellisesti, mutta olen lyhyessä ajassa oppinut jo tuntemaan joukkueen ja se ei halua hävitä. Tulemme tekemään edelleen perusasioita, jotta seuraavina vuosina voi sitten ruveta vaatimaan hieman enemmän. Toki lähdemme voittamaan jokaista ottelua, mutta pyrimme kuitenkin toteuttamaan niitä asioita, joita harjoituksissa olemme opetelleet. Tulos tulee sitten aikanaan ja mielestäni paras tulos on se, jos jotkut pojista lähiaikoina pääsevät haistelemaan edustusjoukkueen tunnelmaa harjoituksissa tai jopa peleissä.”

 

Mad Max B-poikien piiriliigan ottelut kaudella 2015-2016. Kotiottelut pelataan Liikuntahallissa.

La 14.11         klo 12:30        Mad Max - FC Kangasala

Su 22.11                               PP-70 - Mad Max

Su 29.11         klo 10:30        Mad Max - PYRY -99 Futsal

Su 06.12         klo 10:40        KylVe Leijona Futsal B - Mad Max

La 12.12         klo 17:00        Mad Max - PJK

Su 20.12                               TPV B Future - Mad Max

Su 03.01         klo 14:30        Mad Max - YIlves FS

La 09.01         klo 18:00        FC Kangasala - Mad Max

La 16.01         klo 10:30        Mad Max - PP-70

Su 24.01                               PYRY -99 Futsal - Mad Max

Su 31.01         klo 16:30        Mad Max - KylVe Leijona Futsal B

Su 07.02         klo 19:45        PJK - Mad Max

Su 21.02         klo 17:30        Mad Max - TPV B Future

Su 28.02                               YIlves FS - Mad Max