Ruutupaidoista voitto, Leijonista ei

16.11.2015

Mad Maxin saldo viikonlopun otteluista oli 4-1 kotivoitto Ruutupaidoista ja 2-3 vierastappio Leijonille. Lauantaina pelattu ottelu vaasalaista Ruutupaitoja vastaan ratkesi jo ensimmäisellä jaksolla. Avausmaali syntyi jo ensimmäisellä peliminuutilla, kun Ruutupaitojen puolustus ohjasi Timo Kopolan laukauksen omaan maaliin. Hetkeä myöhemmin asialla oli Jesse Collin Riku Säärelän syötöstä. Jakson puolivälissä vaasalaisista kavensi Lauri Karri, mutta ennen taukosummeria iski Riku Säärelä vielä kaksi upeaa maalia molemmat Mikko Herityn syötöstä. Toinen puoliaika oli tuttua puolustusvoittoista peliä Mäxeilta johtoasemassa ja hyvän debyyttiottelun Mäxeissä pelannut maalivahti Leo Rantanen torjui mallikkaasti ne Ruutupaitojen hyökkäykset, joita Mäxien puolustus ei torpannut. Toinen puoliaika jäi siten maalittomaksi ja Mäxeille kolme sarjapistettä lukemin 4-1.

Sunnuntaina Mad Max matkusti naapurikylään Leijona Futsalin vieraaksi. Odotetusta paikalliskamppailusta muodostui kyllä jännittävä mutta ei-ehkä-niin-hyvätasoinen futsal-näytelmä. Mad Max sai yliotteen ensi jaksosta Leijonien Jovan Stankovicin hieman kyseenalaisenkin ulosajon jälkeen. Tilanteesta seuranneesta rangaistuspotkusta Riku Säärelä ei vielä Leijona-maalivahti Juho Lainetta pystynyt ohittämaan, mutta jakson lopulla Säärelä osui kulmapotkutilanteesta Riku Raikon syötöstä.  Mäxit pääsivät siten tauolle maalin johtoasemassa. Toisella jaksolla Leijonien ja koko ottelun näkyvin hahmo Nenad Veljkovic tasoitti ottelun vapaapotkulaukauksellaan. Tämän jälkeen otti Mäxien Mikko Heritty kaiken mahdollisen huomion ottelussa. Otettuaan ensin keltaisen kortin, Heritty laukoi Mad Maxin jälleen johtoon ja tuuletti maaliaan liian innokkaasti Leiffin vaihtopenkin edessä, saaden toisen varoituksen ja sitä myötä ulosajon. Leijona tasoitti jälleen ottelun tilannetta seuraneessa ylivoimapelissään Jirka Järven maalilla. Ja jotta Mad Maxin sunnuntaista tulisi sysimusta kaatoi Mäxien Majid Ahmadi kotijoukkueen Jirka Järven rangaistuspotkun arvoisesti, kun vain viisi minuuttia oli ottelua jäljellä. Veljkovic ei pilkulta erehtynyt ja kun eivät Mäxit hyvästä yrityksestä huolimatta saaneet enää tasoitusta aikaiseksi, jäivät pisteet Toijalaan lukemin 3-2.

 

Mad Max - Ruutupaidat 4-1 (4-1)

0:46 Oma maali 1-0, 2:04 Jesse Collin (Riku Säärelä) 2-0, 9:49 Lauri Karri (Aapo Autio) 2-1, 18:52 Riku Säärelä (Mikko Heritty) 3-1, 19:49 Riku Säärelä (Mikko Heritty) 4-1

Varoitukset: 26:00 Ruutupaidat Träskbäck Matias, 26:00 Ruutupaidat Westermark Jan-Christian, 38:00 Mad Max Raikko Riku

Tuomarit: Oskari Hämäläinen, Miikka Raininko 

Yleisö: 138

 

 

 

Leijona Futsal - Mad Max 3-2 (0-1)

14:01 Riku Säärelä (Riku Raikko) 0-1, 23:09 Nenad Veljkovic (Jukka-Pekka Jyrämö) 1-1, 27:55 Mikko Heritty 1-2, 29:24 Jirka Järvi (Nenad Veljkovic) 2-2, 34:11 Nenad Veljkovic 3-2

Varoitukset: 15:00 Leijona Futsal Veljkovic Nenad, 18:00 Leijona Futsal Laine Juho, 27:00 Mad Max Heritty Mikko, 27:00 Mad Max Heritty Mikko, 33:00 Mad Max Säärelä Riku, 34:00 Mad Max Ahmadi Majid

Kentältäpoistot: 11:00 Leijona Futsal Stankovic Jovan, 27:00 Mad Max Heritty Mikko

Tuomarit: Arttu Kyynäräinen, Toni Lehtinen 

Yleisö: 186