Mad Max haki voiton kauden avauksesta

16.10.2016

Mad Max voitti kauden avausottelussaan Raahessa AS MOONin lukemin 4-6 (2-4). Mäxien sankareita olivat tehoahmatit Mika Jussila (3+2) ja Mikko Heritty (3+1) hattutemppuineen sekä hienosti debyyttiottelussaan maalilla pelannut Joonas Mikkola.

Valmentaja Tolli Eerola ja vahvalla esityksellä kauden aloittanut Mika Jussila tavoitettiin paluumatkatunnelmista kertaamaan ottelun kulkua.

”Alussa saatiin peli haltuun ja pelattiin miten ennen matsia sovittiin. Pieni musta hetki siihen tuli meidän avausmaalin jälkeen, kun AS MOON kuittasi tasoihin ja ohi nopeilla maaleilla. Pysyttiin kuitenkin pelisuunnitelmassa ja kuitattiin sitten vastaavasti taas tasoihin ja ohi Jusiksen parilla nopealla maalilla. Ekan jakson loppuun saatiin vielä hyvä pukukoppimaali, kun Mige hyödynsi vastustajan veskarin sekoilun”, summasi ekaa jaksoa valmentaja Eerola.

”Toisella saatiin helpottava maali heti alkuun, mutta siitä ilosta ei kauaa ehditty nauttia. MOON kavensi ja jatkoi painostustaan oikeastaan koko tokan jakson. Maalissa Joonas pelasi mahtavan pelin ja otti pari game saveria, kun niitä tarvittiin. Vaikka nyt neljä menikin omiin niin puolustuspaketti pysyi aika hyvin kasassa. Parannettavaa toki jäi, mutta hyvä startti kauteen kaikin puolin”, kommentoi Tolli.

”Pelattiin aika kypsästi, kytättiin vastustaja virheitä ja iskettiin hyvin vastaan. Jalka vielä vähän painoi, mutta se paranee peli peliltä. Migen kanssa päästiin vähän tilastoihin ja Joonakselta mahtava debyytti pahaan paikkaan. Ja koko joukkue ansaitsee maininnan hyvästä taistelusta”, niputti Mäxien päivän toinen hattutemppuilija Mika Jussila.

”Niin ja raahelaisyleisölle erityismaininta. Hienoa meininkiä!”, kehui Jusis vielä lopuksi runsaslukuisena (231) paikalla ollutta kotiyleisöä.