Mad Max takoi tusinan täyteen

15.1.2017

Mad Max oli huippuiskussa lauantai-iltapäivän matsissa Futsal Ykkösen keskikastissa majailevaa Raahen AS Moonia vastaan. Kolmen kentällisen voimin pyörinyt ruletti tuotti kotijoukkueelle täyden tusinan toinen toistaan komeampia osumia. Epätasaisen kamppailun päätyttyä taululla komeilivat Mad Maxin voittolukemat 12-1 (4-1).

Parissa edellisessä ottelussa nähdyt vaikeudet puolustuspelissä ja ongelmat omien sinänsä hyvien hyökkäyssommitelmien viimeistelemisessä tulostaululle loistivat poissaolollaan. Viimeistely oli mukavan tehokasta. Tosin puolustuspeli ei tällä kertaa joutunut raahelaisten toimesta juuri minkäänlaiselle koetukselle koskilaisten vyöryttäessä jatkuvasti omia hyökkäyksiään.

Mad Maxin maalinteon aloitti neljä maalia ottelussa iskenyt Mikko Heritty, joka maalinteon välissä ehti myös esitellä kohtuullisen laajaa harhautusvalikoimaansa kotiyleisön iloksi. Sasu Nieminen ja Petri Jouppi olivat Mad Maxin muut maalintekijät avausjaksolla. AS Moon elätteli vielä toiveita pääsystä otteluun mukaan ensimmäisen jakson lopussa vastahyökkäyksestä tulleella osumallaan, mutta se jäi lopulta vain pieneksi kauneusvirheeksi.

Toisen jakson alkajaisiksi Mad Max ratkaisi sitten ottelun lopullisesti kahdella näppärällä kulmakuviolla, kun Heritty ja Nieminen osuivat nopeassa tahdissa. Sen jälkeen kotijoukkue kruisaili vapautuneesti ottelun voittoon Mika Jussilan ja Jarno Mattilan liityttyä maalitalkoisiin kahdella osumallaan. Maxien parhaana palkittu Jesse Collin näpäytti vieraita myös kertaalleen. Palkintoraadin tehtävä ei ollut tällä kertaa helppo, sillä kotijoukkueesta olisi voinut palkita vaikka jokaisen.

Mad Max jatkaa sarjan kärjessä kahdeksan pisteen erolla toisena tulevaan FC Raumaan. Ensi lauantaina onkin luvassa todellinen huippuottelu, kun kärkiporukat kohtaavat Apian Liikuntahallissa alkaen klo 15:00.

AS MOON-matsin maalikooste.

 

Mad Max – AS MOON 12-1 (4-1)

6:01 1-0 Mikko Heritty

8:10 2-0 Sasu Nieminen (Jarno Mattila)

11:52 3-0 Petri Jouppi (Justus Kunnas)

15:24 4-0 Mikko Heritty (Mika Jussila)

17:00 4-1 Ville Määttä (Teemu Harjuhaahto)

21:19 5-1 Mikko Heritty (Mika Jussila)

22:32 6-1 Sasu Nieminen (Jesse Collin)

26:48 7-1 Jarno Mattila (Sasu Nieminen)

34:15 8-1 Mika Jussila (Joonas Mikkola)

35:03 9-1 Mika Jussila (Riku Raikko)

38:12 10-1 Jarno Mattila (Jesse Collin)

39:09 11-1 Jesse Collin (Sasu Nieminen)

39:35 12-1 Mikko Heritty (Mika Jussila)