Mad Maxille karvas tappio kotikentällä

30.9.2017

Vierasjoukkue GFT puristi kolme pinnaa mukaansa lukemin 3-4 (2-2) viime hetken maalilla. Kotijoukkueen harmiksi monet erinomaiset maalipaikat kilpistyivät espoolaisten jo toki ennaltakin mainioksi tiedettyyn maalivahtiin Antti Koivumäkeen tai sitten GFT-puolustajiin. Varsinkin kotijoukkueen johtaessa maalilla toisen jakson puolivälissä, tarjottiin lisämaalia erinomaisten paikkojen muodossa niin joukkueen kapteenille Riku Raikolle kuin pelaajavalmentaja Alexillekin, mutta niin vain jäivät maalit tekemättä. Niinkuin monesti käy ja itse ei onnistu maalipaikoissa, niin vastustaja sitten puolestaan onnistuu.

Kotikoukkueen kaikki maalit tulivat erikoistilanteista tai niiden jälkitilanteista. Mäxeistä maaliin osuivat avausjaksolla Justus Kunnas ja Jesse Collin, jonka maali tosin taidettiin merkata virallisiin papereihin omaksi maaliksi. Syöttöpinna Kunnaksen maaliin ensimmäisen liigaottelunsa pelanneelle Vilppu Leinoselle. Collinille paikan tarjoili Alex. Toisella jaksolla Matti Jussila vei Mäxit johtoon jälleen Alexin passista ennenkuin GFT siis tuli tasoihin ja meni ohi kokeneen Ari Makowskin johdolla. Jos nyt jotain ilonaiheita hakee harmittavaa tappiota pureksiessa niin Mad Maxin pelissä oli kuitenkin havaittavissa viikolla harjoiteltuja aihioita ja porukasta huomaa, että pelirohkeus kasvaa päivä päivältä.

Tappiotakin karvaampaa jobinpostia Mäxeille tuli, kun hyvin pelin aloittanut Justus Kunnas loukkasi polvensa pallontavoittelutilanteessa. Ensimmäiset tiedot lasaretista eivät aivan täydellä varmuudella kertoneet vamman vakavuutta, mutta pidetään peukkuja, että Juppe selviää kolhusta säikähdyksellä ja mahdollisimma lyhyellä sairaslomalla.

Mad Maxin ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna ja silloin vuorossa on maksimaalinen haaste, kun koiralauma matkustaa hallitsevan Suomen mestarin Sievi Futsalin vieraaksi.

Mad Max – GFT 3-4 (2-2)

2:43 Miika Mendolin (Samir Haddouti) 0-1, 6:17 Justus Kunnas (Vilppu Leinonen) 1-1, 11:17 Ari Makowski (Lasse Saari) 1-2, 18:00 Oma maali 2-2, 31:07 Matti Jussila (Alex) 3-2, 33:56 Antti Arvola (Ari Makowski) 3-3, 38:19 Ari Makowski (Antti Koivumäki) 3-4.

Mad Max kokoonpano:

3 Riku Raikko ”C”, 9 Harri Matinaro, 10 Sasu Nieminen, 12 Joonas Mikkola (mv), 15 Justus Kunnas, 18 Nico Seeck, 20 Alex, 21 Jesse Collin, 23 Veeti Lahtinen, 24 Vilppu Leinonen, 25 Tomi Nurminen, 26 Matti Jussila, (33 Mikko Ananin (mv))

Jälkilähetys ottelusta löytyy Futsal-liiga.tv:n sivuilta ja sinne ilmaantuu lähiaikoina myös ottelun maalikooste.