Sunnuntain jännärissä vastassa Riemu Jyväskylästä

13.10.2017

Mad Max jahtaa kauden Futsal-Liigakauden avausvoittoaan sunnuntaina, kun Hullujen Koirien kotiluolaan saapuu vieraaksi Liikunnan Riemu Jyväskylästä. Molemmat porukat kaipaavat lisäpisteitä, jotta paikka sarjataulukon loppupäässä ei jäisi pysyväksi.

Mäxien kausi on alkanut kolmella perättäisellä tappiolla, joista viimeisestä saatiin kuitenkin piste tuliaisiksi hallitsevalta mestarilta Sieviltä. Sitä edeltävä kotiottelu GFT:ä vastaan oli myös tulosta lukuunottamatta lupauksia herättävä, joten voitaneen sanoa sunnuntain kotijoukkueen pelin olevan menossa oikeaan suuntaan ja seuraava askel on lunastaa avausvoitto. Riemu puolestaan on voittotilinsä jo avannut PJK:n kustannuksella, mutta kahdessa muussa ottelussaan jäänyt vaille mahdollisuuksia Ilvestä ja KaDy:a vastaan. Varsinkin viimeisin paikallisderbynöyryytys on Riemulla hyvin mielessään ja siihen he varmasti hakevat kiivaasti hyvitystä.

Ottelu potkaistaan käyntiin Liikuntahallissa sunnuntaina 15.10. klo 15:00. Otteluliput kustantavat 8 / 5 € ja alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi katsomaan matsia. Lipputiskillä maksuvälineinä käyvät käteinen ja Smartumin viiden euron arvoiset liikunta- ja kulttuurisetelit. Vielä ehdit toki hommaamaan kausikortinkin!