Mad Maxin naisilla voitokas kauden aloitus

20.11.2017

Mad Maxin naiset aloittivat kautensa viime lauantaina Turengissa vakuuttavasti kahdella selvällä voitolla. Ensin kaatui PJK lukemin 7-1 ja toisessa heti perään TP-49 puhtaalla pelillä 5-0. Vaikka joukkueella oli alla vain jokuset futsalharjoitukset ennen ensimmäisiä pelejä niin peli sujui mallikkaasti ja naiset dominoivat pelin jokaisella osa-alueella. Toki kuvioiden hiomisessa on vielä tekemistä.

Ensimmäisessä ottelussa päästiin nopeasti peliin sisään pienten alkusähläilyjen jälkeen ja ensimmäisen vartin aikana saatiin taottua taululle 5-0 lukemat. Heti toisen puoliajan alkuun PJK pääsi kaventamaan 5-1 lukemiin, mutta Maxien naiset ottivat nopeasti taas pelin komentoonsa ja lukuisten maalipaikkojen myötä tulostaululle jäi ottelun jälkeen lukemat 7-1.

Toinen ottelu alkoi heti parin minuutin hengähdystauon jälkeen, mutta kovakuntoisen joukkueen pelin tempoon tämä ei vaikuttanut. Toijalalaiset pistivät paremmin hanttiin ja pystyivätkin luomaan enemmän paikkoja kuin edellisen ottelun pirkkalalaiset, mutta maalilla loistavasti pelannut Satu Seppänen piti huolen ettei takaiskuja tule. Hyökkäyspäässä vähäiset paikat käytettiin tehokkaasti hyödyksi ja tauolle mentiin 2-0 johdossa.

Toisella puoliajalla naiset saivat kypsällä ja rauhallisella pelillä pidettyä vastustajan kaukana maalipaikoista ja 3-0 maalin myötä ratkaistua ottelun jo hyvissä ajoin ennen loppusummeria. Lopussa Mad Max kaunisteli vielä lukemia ja kapteeni Sanna-Kaisa Rouskun 5-0 maalin myötä kaikki kenttäpelaajat saivat vähintään yhden maalin tililleen.

Pienistä ja vähän isommistakin kolhuista huolimatta naiset ja taustajoukot lähtivät kotimatkalle leveät hymyt kasvoillaan. Ja miksei olisi lähteneet, taskussa kaksi varmaa voittoa, 12 tehtyä maalia ja vain yksi päästetty ja sarjan ykköstila ensimmäisten pelien jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa Mad Maxin naisten ensimmäistä kautta kohti 10.12. odottavia kotiotteluita.

 

Mad Max naiset 2017-2018

6     Senni Mäkelä

12   Satu Seppänen

15   Vilma Mahlio

17   Elina Jaakonsaari

18   Ella Huovinen

19   Kiia Immonen

20   Janna Tuominen

22   Inka Molin

23   Sanna-Kaisa Rousku

24   Henriikka Taavitsainen

29   Henna Nissilä

 

Valmentajat

Jussi Tuominen

Mikko Lähteenmäki

Alex Hård

Onni Junttila

 

Joukkueenjohtaja

Johanna Tuominen