PJK vei tärkeät pisteet

29.1.2018

Mikko Heritty iski pari komeaa maalia. (calahan.kuvat.fi)
Mikko Heritty iski pari komeaa maalia. (calahan.kuvat.fi)

Mad Max joutui taipumaan harmilliseen tappioon kotisalissaan lauantaina, kun PJK kävi nappaamassa tärkeät sarjapisteet lukemin 3-6 (1-3). PJK iski ottelussa avausmaalin, minkä jälkeen kotijoukkue joutui takaa-ajajaksi eikä pystynyt enää kampeamaan mukaan voittokamppailuun. Aina, kun koiralauma oli pääsemässä otteluun mukaan, kävi PJK iskemässä maalin kuin vaivihkaa. Tällä kertaa ei auttanut edes reikäpaitapeli vaikka se pienen pientä toivonkipinää lopussa nostikin. Mäxien maalintekijöinä kunnostautuivat Mikko Heritty kahdesti ja Matti Jussila kertaalleen.

”Mielestäni ei ansaittu tätä tappiota. PJK oli vaan paljon tehokkaampi maalipaikoissa ja heidän maalivahtinsa pelasi ihan huippupelin. Meiltä taas muutamia nukahduksia pahoihin paikkoihin, mitkä maksoi liikaa. Jäi harmittamaan, mutta ei auta kuin jatkaa treenejä kohti seuraavaa ottelua. Paljon pisteitä on vielä otettavana”, kommentoi ottelua pelaajavalmentaja Alex, joka joutui suurimmaksi osaksi seuraamaan peliä pelkästään penkin puolelta alaraajavamman vuoksi.

Tappion myötä sarjatilanne muuttui Mad Maxin osalta hieman epämukavammaksi, kun PJK nousi voitollaan kolmen pisteen päähän koskilaisista. Sarjaa on pelaamatta vielä kuusi ottelua, joten jännitys säilyy varmuudella ihan loppuun asti. Koiralauma matkustaa seuraavaan otteluun Tampereelle vajaan kahden viikon päästä, missä kohdataan Ilves FS Kaupin uudessa areenassa. Isoja pisteitä jälleen jaossa.

Mad Max – PJK 3-6 (1-3)

3:33 Antti-Petteri Mäkinen (Miikka Mörö) 0-1, 12:18 Atte Ekholm (Toni Järvinen) 0-2, 17:01 Mikko Heritty (Matti Jussila) 1-2, 18:51 Miika Sainio (Kalle Strömberg) 1-3, 29:23 Miikka Mörö (Antti-Petteri Mäkinen) 1-4, 30:53 Omar Soli 1-5, 34:06 Matti Jussila (Mikko Ananin) 2-5, 36:07 Mikko Heritty (Alex) 3-5, 36:56 Atte Ekholm 3-6.

Mad Max kokoonpano:

Mikko Ananin (mv), Riku Raikko, Harri Matinaro, Roope Jokela, Mikko Heritty, Kim Lingman, Justus Kunnas, Nico Seeck, Alex, Jesse Collin, Veeti Lahtinen, Matti Jussila, (Jan Holm (mv)).