Ei tuliaisia Espoosta

25.2.2018

Mikko Heritty palkittiin Mad Maxin parhaana. (calahan.kuvat.fi)
Mikko Heritty palkittiin Mad Maxin parhaana. (calahan.kuvat.fi)

Espoon GFT piti pisteet kotonaan Futsal-Liigan kamppailussa lauantaina lukemin 6-4 (2-1). Koiralauma taisteli hyvin, mutta tällä kertaa taistelu ei riittänyt pisteisiin. Ottelun ratkaisuhetki oli toisen jakson alkupuolella, kun GFT iski pallon kolme kertaa koskilaisten verkkoon muutaman minuutin sisällä.

GFT sai otteluun salama-alun, kun Niko Stenholm napautti avausmaalin jo minuutin pelin jälkeen. Mad Max kuitenkin kuittasi nopeasti, kun Mikko Heritty tykitti ottelun tasoihin parisen minuuttia myöhemmin. Avausjaksoa pelattiin sen jälkeen kotijoukkueen hienoisessa hallinnassa, mutta myös Mad Max onnistui virittelemään muutaman makean tekopaikan. Maalinteossa onnistui kuitenkin lopulta GFT:n Lasse Lind hienolla nostolla ohi Mäxien maalilla pelanneen Jan Holmin. Tauolle siis kotijoukkueen johtaessa maalilla.

Toisella jaksolla GFT näytti hieman nostavan prässiään ja Mad Maxin pelinrakentelu ja hyökkäyspeli ei ottanut onnistuakseen. GFT sitä vastoin onnistui käyttämään hyväkseen painostusjaksonsa ja lyhyen ajan sisään onnistuivat Panu Autio sekä illan toiset osumansa tehneet Lind ja Stenholm. Neljän maalin johdossa GFT:n ote puolestaan hieman herpaantui ja koskilaiset pääsivät jälleen matsiin mukaan. Mikko Heritty yllätti ensin laukauksellaan espoolaismaalivahdin ja kavensi eron kolmeen maaliin. Mäxit ottivat jälleen kerran Riku Raikon lentäväksi maalivahdiksi, mikä tuottikin nopeasti tulosta, kun Kim Lingman sai putata takatolpalta Mikko Herityn passin sisään.

Mad Max jatkoi ylivoimapyöritystä aina mahdollisuuden saatuaan, mutta viimeistely ei ollut kohdallaan. Parisen minuuttia ennen ottelun loppua GFT:n Timo Mikkonen lopetti Mad Maxin takaa-ajon ja ampui pallon omasta päädystä tyhjään Mad Max-maaliin. Matti Jussila onnistui vielä tekemään yhden lohdutusosuman hyvän syötönkatkon jälkeen, mutta koskilaiset joutuivat lähtemään kotimatkalle ilman sarjapisteitä.

”GFT on tosi paha vastustaja kotikentällään. He pelasivat kovalla intensiteetillä koko 40 minuuttia. Meillä oli kovassa tempossa ongelmia puolustuspelissä ja eikä myöskään onnits pelaamaan hallitusti hyökkäyssuuntaankaan. Erityisesti prässinpurut tuottivat tänään ongelmia. Toisen jakson alku ratkaisi pelin ja jälleen on sanottava, että vaikea voittaa matseja kuudella päästetyllä maalilla”, harmitteli pelaajavalmentaja Alex matsin jälkeen.

”Tappiosta huolimatta meillä oli taas hyviäkin hetkiä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin ja 5vs4 ylivoimalla oltiin taas vaarallisia, mutta hetkittäiset onnistumiset eivät vaan riitä. Parannettavaa siis jäi, mutta painetaan taas viikko hommia ja varmistetaan playoff-paikka ensi viikonlopun kahdessa kotimatsissa”, suuntasi Alex ajatuksia jo tuleviin koitoksiin.

Mad Max jatkaa tulevana viikonloppuna kahdella kotiottelulla, kun ensin lauantaina on vastassa FC Kemi ja sunnuntaina Sievi FS. Ottelut ovat Mad Maxin kaksi viimeistä kotiottelua Futsal-Liigan runkosarjassa ja edelleenkin pisteitä tarvitaan playoff-paikan varmistamiseen.

GFT – Mad Max 6-4 (2-1)

1:06 Niko Stenholm (Lasse Saari) 1-0, 3:52 Mikko Heritty (Alex) 1-1, 18:51 Lasse Lind (Ari Makowski) 2-1, 25:13 Panu Autio (Eetu Parpala) 3-1, 26:58 Lasse Lind (Ari Makowski) 4-1, 28:04 Niko Stenholm (Panu Autio) 5-1, 32:33 Mikko Heritty (Jesse Collin) 5-2, 34:08 Kim Lingman (Mikko Heritty) 5-3, 37:39 Timo Mikkonen 6-3, 39:25 Matti Jussila 6-4.

Mad Max kokoonpano:

Jan Holm (mv), Riku Raikko, Harri Matinaro, Mikko Heritty, Kim Lingman, Justus Kunnas, Nico Seeck, Alex, Jesse Collin, Veeti Lahtinen, Matti Jussila, (Mikko Ananin (mv)).