Pelit käyntiin voitolla

28.8.2018

Nico Seeck laukoi Mad Maxille kauden avausmaalin. (calahan.kuvat.fi)
Nico Seeck laukoi Mad Maxille kauden avausmaalin. (calahan.kuvat.fi)

Mad Max nappasi kauden avausvoittonsa Tampereen piirin Liittocupin 1. kierroksen ottelussa Pirkkalan PJK:n vieraana lukemin 4-6 (0-3).

Ottelun alussa kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli, kun koiralauman kuviot olivat vielä hieman hakusessa. Maalissa aloittanut Jan Holm joutuikin töihin virkaveljeään useammin. Ensimmäisen jakson puolivälissä otettu aikalisä kuitenkin näytti tepsivän ja Mad Maxin hyökkäyksiin tuli lisää tehoa. Kauden avausmaalin sai kuitata tililleen Nico Seeck Mikko Matinaron esityöstä. Avausmaalista ehti kulua vain 15 sekuntia, kun palloa kaivettiin jälleen PJK:n maalista. Tällä kertaa maalintekijänä Justus Kunnas. Syöttöpinna Holmille. Ekan jakson loppuun Mad Max iski vielä kertaalleen, kun Matti Jussila siivosi Alexin laukauksen paluupallon verkkoon.

Toisen jaksoon alussa herkutteli Mikko Matinaro ensimmäisen maalinsa Mad Max -paidassa Kim Lingmanin syötöstä ja lukemat jo 0-4. Ottelu vaikutti jo ratkaistulta, mutta PJK kaivoi kuitenkin kirivaihteen päälle ja kavensi jakson puolivälin tienoilla lukemiksi 2-4. Lisäksi Mäxien virhetili täyttyi ajassa 34:45. PJK lähti hakemaan kavennusta 5vs4 -pelillä, mutta koiralauman puolustus oli tehtäviensä tasalla ja kuittasi pari kertaa tyhjään maaliin Mikko Matinaron ja Justus Kunnaksen illan toisilla maaleilla. Viimeisellä minuutilla PJK iski vielä kahdesti, mutta voittotaisteluun niilläkään maaleilla ei ollut enää asiaa.

”Positiivinen maku jäi kauden ekasta pelistä. PJK on ollut meille paha vastus aina ja hyvä saada tulos aikaiseksi vaikka preseasonia vielä mennäänkin. Ollaan nyt kuukauden päivät treenattu hyvin ja treenattuja asioita näkyi hyvin pelissäkin. Paljon tietysti vielä parannettavaa ennen kuin tosipelit alkavat, mutta suunta on hyvä ja samalla linjalla jatketaan”, tuumaili pelaajavalmentaja Alex matsin jälkeen.

Mad Max jatkaa Liittocupissa toiselle kierrokselle ja siellä vierasottelussa vastaan tulee voittaja otteluparista PP-70 – ACE.

 

PJK – Mad Max 4-6 (0-3)

12:48 Nico Seeck (Mikko Matinaro) 0-1, 13:03 Justus Kunnas (Jan Holm) 0-2, 18:09 Matti Jussila (Alex), 24:22 Mikko Matinaro (Kim Lingman) 0-4, 30:08 Miikka Mörö (Miika Sainio) 1-4, 31:47 Omar Soli (Miika Sainio) 2-4, 35:49 Mikko Matinaro 2-5, 37:45 Justus Kunnas 2-6, 39:11 Omar Soli 3-6, 39:36 Omar Soli (Erik Ojala) 4-6.

 

Mad Max kokoonpano:

Jan Holm (mv), Riku Raikko, Mikko Matinaro, Roope Jokela, Kim Lingman, Justus Kunnas, Nico Seeck, Harri Matinaro, Alex, Veeti Lahtinen, Matti Jussila, Jukka Saari (mv).