Mad Maxin naisten voittokulku Ykkösessä jatkuu

21.11.2018

Perinteiseen tapaan Mad Maxin naiset pelasivat futsalia sunnuntai-iltapäivänä. Tällä kertaa vieraaksi Liikuntahalliin saapui KP-V etu. Samoin kuin kaikki muutkin tähän mennessä Maxeja vastaan pelanneet, niin myös kaustislaiset saivat huomata, miksi kotijoukkue on kulkenut voitosta voittoon.

Mad Max aloitti ottelun terävästi ja siirtyi toisella minuutilla jo 2-0 johtoon Henriikka Taavitsaisen ja Henna Nissilän maaleilla. Seuraavassakin vaihdossa saatiin onnistuminen ja Oona Konttinen sivalsi lukemiksi jo 3-0. Sen jälkeen peli hieman tasaantui ja Maxit hakivat uusia pelaajakombinaatioita, mikä söi tehokkuutta ratkaisevista syötöistä. Ottelun kahdennellatoista minuutilla vierasjoukkueen päässä kolisi taas. Tällä kertaa maalintekijänä kunnostautui Anni Konttinen ja Henriikka Taavitsainen iski illan toisen osumansa heti perään. Puoliajalle siirryttiin kuitenkin 5-1 lukemissa, kun vierasjoukkue pääsi kaventamaan pienen alakerran nukahduksen myötä.

Toinen puoliaika lähti hieman nihkeämmin liikkeelle, mutta kotijoukkue kasvatti johtoaan 26 peliminuutin kohdalla Ella Huovisen onnistuttua maalinteossa. Pari minuuttia myöhemmin KP-V etu pääsi kaventamaan toistamiseen ja lukemiksi 6-2. Sitten illan tehokentän kaksikko Henna Nissilä ja Anni Konttinen merkkauttivat itselleen maalit seuraavassa vaihdossa komeiden kuvioiden päätteeksi. Ottelun lopun ajan molemmat joukkueet pelasivat viidellä kenttäpelaajalla, milloin missäkin päässä kenttää. Molemmille joukkueille vielä yhdet onnistumiset ja loppulukemiksi 9-3.

Tästä Mad Max jatkaa kohti seuraavaa koitosta, kun ensi lauantaina vastaan tulee pitkän matkan vieraat Oulusta. Tervetuloa Liikuntahallille 24.11. klo 16:00 katsomaan kuinka Mad Maxin naiset jatkavat matkaansa kohti Liigaa!