Voittoputki poikki KaDyn vieraana

27.1.2020

Jesse Collin toimitti pallon kertaalleen KaDy-maaliin. (arkistokuva calahan.kuvat.fi)
Jesse Collin toimitti pallon kertaalleen KaDy-maaliin. (arkistokuva calahan.kuvat.fi)

Kampuksen Dynamo osoittautui jälleen kerran varsin viheliäiseksi vastukseksi ja piti pisteet kotonaan lukemin 4-1 (2-0). Koskilaisilla oli ottelussa omat etsikkoaikansa, mutta kotijoukkue oli matsissa hieman terävämpi. Koiralauman ainokaisen iski taululle kapteeni Jesse Collin.

”Saatiin Jyväskylään ns. lappu täyteen eli täysi kokoonpano ja tarkoituksena oli lyödä painetta ylhäältä KaDyn pallonhallintaan ja saada sitä kautta tilanteita. Ekalla jaksolla ei ihan noudatettu pelisuunnitelmaa vaan jostain syystä annettiin aivan liikaa tilaa ja KaDy hallitsi kenttää. Kohtuullisesti saatiin pidettyä heidät pois vaarapaikoilta, mutta silti kaksi maalia omiin pienistä puolustusvirheistä johtuen ja hiukan huonolla onnellakin. Toiselle jaksolle painotettiin nopeampaa pallon liikuttamista ja huomattavasti agressiivisempaa puolustamista ja tällä saatiinkin paikkoja riittävästi pisteisiin.  Jessen maali hyvän puolustusduunin päätteeksi jäi kuitenkin meidän ainokaiseksi ja koska yv-peli ei ollut tänään totutulla tasolla, rokotti KaDy vielä yhden tyhjiin ja 4-1 taululle. Yhteenvetona sanoisin, että pienet asiat ratkaisi tänään ja ne KaDy teki paremmin. Näytettiin kuitenkin, että pystymme haastamaan kärkijengit sekä kotona että vieraissa, kun vaan uskotaan omiin vahvuuksiin ja se on aina hyvä merkki. Tästä jatketaan taas duunia ja katsotaan, missä mennään seuraavassa koitoksessa SoVoa vastaan”, kommentoi matsia päävalmentaja Tomi Tuominen.