KAUSIRAPORTTI: Naisten Futsal-Ykkönen päätökseen

8.3.2021
















Naisten Futsal-Ykkönen pelattiin tällä kaudella kahdessa lohkossa kaksinkertaisena sarjana. Mad Max Naiset taisteli lohkossa 1, jossa joukkueita oli yhdeksän. Eteläisen lohkon pisimpiä reissuja valkeakoskelaisryhmän osalta olivat muun muassa vieraspelit Mäntsälässä, Raisiossa, Jyväskylässä ja Espoossa.

 

Lohkojen kaksi parasta jatkoivat jatkosarjaan, jonka voittaja tulee nousemaan suoraan Naisten Futsal-Liigaan kaudelle 2021/2022 ja toiseksi sijoittunut pääsee karsimaan paikastaan.

 

Eteläisen lohkon osalta jatkosarjaan tiensä selvittivät FC Nokia ja RaiFu. Mad Max asettui sarjataulukossa näiden kahden seuran jälkeen kolmanneksi. Alex Hårdin johtaman valmennusryhmän suojateilla eroa toiseen sijaan jäi viisi pistettä.

 

Hienosti pistepörssin toiseksi sijoittuneen kapteeni Sanna-Kaisa Rouskun (17+9=26), Riemu-väännössä kuusi maalia tykittäneen varakapteeni Janna Tuomisen ja 11 pistettä nakuttaneen Kia Lingmanin johdolla Mäxit olivat kenties kevätkauden paras joukkue. Sarjakärki Nokian kanssa pisteet tasattiin kahdesti ja Raision poppoo kaatui niin koti- kuin vieraskentälläkin. 

 

Jossiteltavaakin riittää. Harmillisesti kausi käynnistyi syksyllä kolmella tappiolla. Jatkosarjapaikan suhteen tuolloin kovimmille kilpakumppaneille annettu etumatka osoittautui liian suureksi.

 

Toisaalta lähtökohdat kauteen pelaajiston suhteen tiedettiin haastaviksi. Vilma Mahlio siirtyi muualle. Anni Konttinen ja Ella Huovinen olivat käytettävissä vain muutamassa matsissa. Maalivahtitilanne oli kysymysmerkki, johon saatiin kunnollinen vastaus vasta loppukaudesta, kun Doris Diehl saapui Ilveksestä torjumaan palloja laadukkaan veskarivalmennuksen alaisuuteen.

 

Kesällä jengiin liittyneiden Noora Laurilan ja Roosa Kuparisen sopeutuminen pelityyliin otti aikansa, mutta nuoret pelaajat kehittyivät kauden aikana suuresti. Lisää uusia tulokkaita saapui kesken kauden. Lempäälästä hankittiin Milla Vuori, Emmi Lappalainen sekä Laura Lampi. Myös Sofia Ylömäki kuului vuodenvaihteen jälkeen saapuneisiin vahvistuksiin.

 

 

Joukkueen omat asiantuntijat avaavat seuraavaksi kautta tarkemmin.

 

Alex Hård & Jussi Tuominen summasivat sesongin valmennuksen näkökulmasta.

 

"Koronan sekoittama kausi päättyi Mad Maxin naisten osalta kotihallissa lauantaina 6.3. rutiinivoittoon Lauttakylän Lujasta maalein 5-3. Loppusijoitus Naisten Ykkösessä oli lopulta kolmas, harmillisesti juuri liigakarsintojen ulkopuolella FC Nokian ja RaiFu:n takana. Yhdeksän joukkueen sarja oli tulosten osalta ennalta arvaamaton ja pisteet jakautuivat tasaisesti, lukuunottamatta yhdellä pisteellä jumboksi jäänyttä Liikunnan Riemua ja kärjessä koko kauden porskuttaneita nokialaisia.

 

Kärkisijoista kamppailemaan lähteneen Maxin tavoitteet kokivat heti alkukaudesta kovan kolauksen, kun ensimmäisistä kolmesta pelistä ei pisteitä herunut lainkaan hyvistä peliesityksistä huolimatta. Kurssi kääntyi arkkivihollisen FC Nokian kotikentällä, kun sieltä koiralauma nappasi sarjakärjeltä pisteen ansiokkaan esityksen jälkeen. Tämän jälkeen hieman yskähdelleen Maxin kurssi kääntyi ja kauden puolivälissä joukkue majailikin jo sarjataulukon paremmalla puoliskolla. Kevätkierroksella ei kuitenkaan samaa tulosvirettä pystytty täysin säilyttämään ja tiukoista peleistä ei pystytty napsimaan pisteitä tarpeeksi.

 

Kiitosta hyvin menneestä kaudesta täytyy erityisesti antaa pohjalla dominoineelle kaksikolle Henriikka Taavitsainen ja Kiia Immonen. Tämän puolesta puhuu esimerkiksi se fakta, että omissa soi vain 36 kertaa, mikä on vain yksi maali enemmän kuin nousukarsintoihin päässeiden joukkueiden sarakkeessa. Tähän voi vielä huomioida sellaisen seikan, että joukkueeseen saatiin maalivahti Doris Diehl vasta kauden viimeiselle kolmannekselle, mikä oli sinänsä positiivista, ettei maalivahtivalmentajakaksikko Onni Junttila ja Jan Holm joutuneet koko kautta seisomaan tumput suorina. Sitä ennen tolppien välissä seisoivat ansiokkaasti vuorotellen kenttäpelaajakolmikko Kiia Immonen, Oona Konttinen ja Henna Nissilä.

 

Muutenkin valmennukselle tuotti päänvaivaa useammatkin pidempiaikaiset loukkaantumiset ja poissaolot, onneksi kauden viimeiselle kolmannekselle rinkiin saatiin maalivahdin lisäksi Valkeakosken oma tyttö Sofia Ylömäki sekä Laura Lammen, Milla Vuoren ja Emmi Lappalaisen muodostama juniorikolmikko LeKi:stä. Tämä lupaa erityisesti hyvää ensi kaudelle, kun rinki laajenee, kilpailu kovenee ja uudet tulokkaat pääsevät vielä paremmin sisään futsalin saloihin.

 

Valmennusta miellytti kauden edetessä erityisesti pelaaminen sarjan kärkijoukkueita vastaan, esimerkiksi saldo liigakarsintoihin menneitä joukkueita vastaan oli mukava kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Vaikeuksia tuottivatkin hieman sekalaisempaa, paikoin jopa jalkapalloa parketilla, pelanneet joukkueet, jotka pystyivät erityisesti nopeudellaan haavoittamaan koiralauman puolustusta. "Joukkueen on pelattava sen vahvuuksilla menestyäkseen, simple as that" lohkaisi osuvasti valmentaja Justus Kunnas. Tulosten takana olikin erityisen tärkeässä asemassa kurinalainen puolustaminen syvältä ja tehokkaat erikoistilanteet."

 

 

Motivoitunut varakapteeni Janna Tuominen suuntaa katseensa jo ensi kauteen.

 

"Menneessä kaudessa oli paljon hyvää, mutta myös paljon jäi kehitettävää tulevalle kaudelle. Päällimmäisenä mielessä on tietenkin pettymys niukasti liigakarsintojen ulkopuolelle jäämisestä. Emme saaneet raavittua tiukoista peleistä riittävästi pisteitä hyvästä taistelusta huolimatta. Pettymyksistä kuitenkin opitaan ja ensi kaudelle lähteekin taas vuoden kokeneempi ja entistä sisukkaampi joukkue tavoittelemaan paikkaa liigassa. Mahtavaa oli myös saada monta hyvää uutta peluria mukaan huippujengiimme!"