Eero Kaisto Maxien paitaan kahden vuoden sopimuksella


16 June 2022

Eero Kaisto siirtyy seuraaviksi kahdeksi vuodeksi Mad Maxin riveihin, Kaisto siirtyy Topv paidasta. Kaisto on pelannut Tervareissa ykköstä ja myös kokemusta löytyy U19 maajoukkueesta.
 
Millaisin odotuksin siirryt Maxien paitaan?
 
- Odottavaisin fiiliksin siirryn Mad Max paitaan. Seuran halu mennä eteenpäin ja kehittää pelaajia vetivät minut Valkeakosken suuntaan.
 
Mitä odotat tulevalta kaudelta?
 
- Odotan, että tulevalla kaudella loukkaantumisesta kuntouduttuani pääsen pelaamaan ehjän kauden ja tekemään läpimurron Liiga-tasolla. Haluan lähteä alusta asti lähteä hakemaan roolia joukkueesta ja vaikuttaa joukkueen menestykseen.
 
Tomi Tuomisen ajatuksia Eeron siirrosta:
 
"Hieno homma, että Eero valitsi meidät, vaikka etelään tulon jälkeen muitakin ottajia oli tyrkyllä.
Eero on vielä nuori pelaaja, mutta kokemusta on kuitenkin jo kertynyt miesten peleistä ja junioripuolella kv-peleistä."
 
"Eeron tuntien ja myös hyvän keskustelun Eeron kanssa käyneenä tiedän, että saamme voitontahtoisen ja erittäin kunniahimoisen ja hyvät futsal ominaisuudet omaavan pelaajan joukkueeseemme" Tuominen kertoo.