FC Kemi vahvempi


27 November 2022

Mad Max lähti pohjoisen viikonlopun toiseen kamppailuun alla voitto Tornion Palloveikoista. 

Itseluottamus joukkueen sisällä oli nousussa, mutta koko ryhmä tiedosti sunnuntaisen haasteen olevan pykälää lauantaista kovempi. FC Kemi on ollut viime vuosien kestomenestyjä ja majailee kärkisijoilla tälläkin hetkellä.
 
Ottelu kerkesi vanhenemaan noin kolmen minuutin verran, kun Mäxien ykkösmaalivahti Jan Holm joutui antautumaan. Marokkolaisvahvistus Anass Nasser löysi loistavalla syötöllä takatolpalle hiipineen nuoren Henri Seppälän, jolla oli helppo työ ohjata Umbro pitseihin.
 
Kotiseudullaan pelannut Eero Kaisto pääsi ensimmäisenä vierailijana toden teolla testaamaan isäntien veskari Cabralia, mutta tämä venyi isoon torjuntaan yleisön iloksi.
 
Lauantaina levänneet punapaidat painoivat lepoedun turvin lisää kaasua ja se palkittiin toisen osuman myötä. Holm jätettiin jälleen ilman mahdollisuuksia, kun hienon syöttökuvion päätteeksi kapteeni Vesa Lilja lakaisi pelivälineen maaliviivan yli. Lukemissa 2-0 siirryttiin myös puoliajan viettoon.
 
Toisen jakson kuparinen rikottiin ajassa 31:15. Kihauksesta vastasi Nasser, jolle pedattiin avopaikka näppärän kombinaation päätteeksi. 3-0 tilanteessa valkeakoskelaiset lähtivät hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla. Riskinotto palkittiin, kun Manu Kuisma siirsi irtopallon kapteeni Mikko Matinarolle, joka tulitti kuulan etukulmasta varmasti sisään. Cabral iski kuitenkin vielä kertaalleen tyhjään pömpeliin ja loppulukemat valotaululla 4-1.
 
Tomi Tuomisen koiralauman pitkästä vieraspelireissusta tuliaisina etelään 2 sarjataulukon pistettä. Seuraavan kerran otellaan arkipelin merkeissä tulevana torstaina. Apialla vastaan asettuu GFT.
 
FC Kemi - Mad Max 4-1 (2-0)
 
1-0 Henri Seppälä (Anass Nasser)
2-0 Vesa Lilja (Taneli Kohonen)
3-0 Anass Nasser (Vesa Lilja)
3-1 Mikko Matinaro (Manu Kuisma)
4-1 Cabral