Mad Max pelaa pisteistä Loimaalla keskiviikkona

Kuvan tekijä Kuva Jarno Mäkinen



14 December 2022

Mad Maxin liigajoukkueen taustalla työskentelee rautainen tiimi kovan luokan tekijöitä. Jukka Saari on tällä kertaa vastailuvuorossa käytyään huolella läpi AU:n pelitapaa ja kauden aikaisempia pelejä.

Tänään pelataan ottelu Loimaalla, AU:n kotihallissa. Alkukausi on joukkueelle ollut aika tahmea ja pistekertymä on jäänyt aika pieneksi.

– Tosiaan pisteitä ei ole AU:lle kauheasti kertynyt, mutta potentiaalin se joukkue kumminkin omaa, joten en missään nimessä odota helppoa ottelua, toteaa Saari illan vastustajasta.

– Uskon, että molemmat jengit vääntävät pisteistä tosissaan ja tullaan näkemään tasainen peli. Meidän täytyy keskittyä edelleen pitämään puolustus tiiviinä. On myös keskityttävä minimoimaan AU:n vastahyökkäykset. Meidän pitää myös saada oma pallollinen peli hieman nopeammaksi, jolla saadaan myös sitten kaverin puolustus auottua. Ja vielä lisäksi meidän täytyy pelata fiksusti, koska kokoonpanosta puuttuu muutama pelaaja, joka luo meille oman haasteensa.

Muutama pelaaja kannattaa laittaa merkille illan pelissä vastustajalta:

– AU:sta nostaisin esille isokokoisen Jani Luoman (22) sekä futiksenkin puolella mainetta niittänyt Ilari Mettälän (77), unohtamatta Tuomas Happosta, joukkueen kapteenia (10).

Tänään kannattaa suunnata joko Puistokadun Liikuntahallille tai aukaista Ruutua illalla pelin alkaessa.

– Uskoisin, että tämä peli on tärkeä molemmille ja molemmat tästä pelistä varmasti haluavat lisäpisteitä. AU välttääkseen putoamisuhan ja Mad Max vahvistaakseen paikkaansa pleijareissa, summailee Saari vielä pelin merkitystä sarjasijoituksille.

Ruutu + näyttää pelin klo 19.20 alkaen - linkki suoraan peliin