Sarjakärki haastettiin tosissaan Jyväskylässä

Kuvan tekijä Kuvaaja Jarno Mäkinen



20 February 2023

Mad Max kohtasi sunnuntaina 19.2.2023 Kampuksen Dynamon. Syksyn kierroksen peli painettiin tasatahtia ja viimeisillä sekunneilla KaDy ratkaisi pelin edukseen.

Nyt kentällä nähtiin nälkäinen koiralauma, jota oli hieman flunssat koetelleet ja pari pelaajaa piti jättää kotiin reissusta. Mutta vahvalla poppoolla oltiin liikenteessä. Maxit karkasivat jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 0-3 johtoon, mutta sitten hieman yskien startannut KaDy kone lähti käyntiin ja tuli tasoihin ja maalilla ohi.

Karkumatka jatkui toisen puoliajan alkuun, ja lukemat karkasivat jo 7-3 numeroihin. Ja sitten aloitettiin kova takaa-ajo ja noustiin jo lähelle 7-6 lukemiin. Minuutit vaan loppuivat kesken ja pieni kosmeettinen virhe tuli KaDyn viimeisestä joka tehtiin viimeisellä sekunnilla tyhjiin.

– Oli varmasti katsojille viihdyttävä peli koska 14 maalia yhteensä ja lukuisia maalipaikkoja kummassakin päässä kenttää, toteaa pelistä päävalmentaja Tomi Tuominen. – Veikkaan että ei vastustajankaan leirissä ihan tätä haettu, mutta meidän kannalta valitettavasti ne tärkeimmät, eli pisteet jäi kotijoukkueelle.

– Saimme tosiaan hyvän alun ottelulle varsin aikaisessa vaiheessa ja peli oli aika hyvin näpeissä, mutta sen jälkeen KaDy varsinkin maalivahtia nostamalla sai paineen meidän päähän ja peli alkoi kääntyä vahvasti toiseen suuntaan. Onneksi kuitenkin uskottiin itseemme ja saatiin vielä pelistä tiukka taisto ja paikat pisteisiin.

– Mutta hyvästä taistelusta huolimatta tässä on kyllä vielä aika paljon työtä edessä perusasioiden parissa, jos haluamme top 3 joukkueita tulevissa pleijjareissa haastaa tosissaan. Sarjan kärkijoukkueiden haastaminen on enemmän kuin mahdollista, sen olemme jo runkosarjan aikana näyttäneet, suuntaa Tuominen katseet jo kohti tulevaa.

Liigan runkosarjaa on vielä kolme peliä jäljellä, ensi viikonloppuna 25.2.2023 lauantaina jatketaan kotipelillä Riemua vastaan!