Tänään derby!

Kuvan tekijä Kuvaaja Jarno Mäkinen



18 March 2023

Akaa Futsal oli Mad Maxeilla vastassa kauden ensimmäisessä pelissä ja nyt 21 peliä myöhemmin kohdataan taas.

Vastuuvalmentaja Tomi Tuomisen mietteet on selvät derbykohtaamisesta.

 Oma tekeminen pitää olla vahvaa ja meidän pitää uskoa siihen koko pelin ajan.

– Akaan 1v1 pelaaminen pitää saada aisoihin, ja meidän pitää huolehtia siitä että pelaamme tiiviisti joukkueena erityisesti puolustussuuntaan. Maalin edustan pelaaminen tulee ratkaisemaan peliä tänään, sekä hyökkäys että puolustuspäässä.

Pelien väliin mahtuu nyt kaksi kierrosta liigaa.

– Kauden aikana meidän pelimme on kehittynyt joka osa-alueella. On saatu aikaan luottoa omaan juttuun, omaan tekemiseen ja se alkaa näkyä nyt joka pelissä. Kokonaisvaltaisesti on otettu askelia eteenpäin. Työtä on edessä ja me tiedostamme, että se on pitkä tie, yksityiskohtia pitää vielä kehittää. Pallollinen pelaaminen on kehittynyt eniten.

– Koko joukkue on pelannut todella hyvän kauden ja vahvoja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Ihan jokaisen voisi nosta yksitellen kehuttavaksi, mutta jos nyt yhtä laitetaan valokeilaan, niin vahvoja suorituksia jatkuvasti esittää Matti Jussila. Hän on erityisesti hyökkäyssuuntaan löytänyt oman tapansa pelata ja luottaa itseensä.

– Playoffit lähenee, pelaajat alkavat olla kunnossa kohti kauden tärkeimpiä pelejä.

Virnuillen päävalmentaja kuittaa utelut kuka olisi mieluisin vastustaja pudotuspeleihin.

– No eiköhän se olisi jo aika voittaa KaDy kerrankin playoffeissa. On muuten pelattu monta kertaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastakkain ja aina hävitty, joten se voitaisiin nyt kääntää voitoiksi ja ottaakin sitten suoraan kaksi voittoa jyväskyläläisistä.

Akaa Futsal - Mad Max 18.3.2023 Akaa Areena klo 16.00